Sponsorointiyhteistyöt urheilijoiden ja joukkueiden kanssa ovat osa markkinointiviestintäämme ja olemmekin saaneet olla mukana monessa hienossa tarinassa vuosien varrella. Sponsorointiperiaatteemme tukevat konsernimme arvomaailmaa sekä strategisia tavoitteitamme.
Erilaisilla yhteistyön muodoilla olemme tukeneet mm. lasten ja nuorten liikkumista jo vuosia erilaisin yhteistyökumppaneiden kanssa järjestetyin liikuntatempauksin sekä tukina juniorijoukkueille ja itsenäisille nuorille urheilijoille.
Yhteisen hyvän jakaminen ja yhteiskuntavastuullinen päätöksenteko myös tällä tasolla on mielestämme tärkeää, ja näiden monien polkujen kautta pystymme omalta osaltamme vaikuttamaan siihen, että yhteiskunnassamme pääsee kasvamaan sekä hyvinvoivia nuoria että tulevia urheilutähtiä.
Voit hakea yhteistyötä meiltä koska vain sivun alalaidassa olevalla lomakkeella tai sähköpostitse osoitteesta sponsorointi@konnegroup.fi. Käsittelemme seuraavalle kaudelle vuoden aikana tulleet hakemukset kootusti kerran vuodessa, myös tapahtumayhteistöiden osalta.